KPMG Tapahtumat
Tapahtumatoimintamme kattaa niin maksullisia/maksuttomia seminaareja alamme ajankohtaisteemoista, aamukahvitilaisuuksia sekä isoja gurutapahtumia. Olemme mukana kohdistetusti yhteistyökumppanina myös asiakkaidemme tilaisuuksissa sekä alamme tärkeissä forumeissa/messuilla.

Siirtohinnoittelun ajankohtaisseminaari

ESITTELY:
OECD julkaisi kesällä 2012 ensimmäisen version OECD:n siirtohinnoitteluohjeiden muokatusta VI-luvusta, jossa käsitellään aineettomiin omaisuuseriin liittyviä siirtohinnoittelukysymyksiä.

Kysymykset liittyvät monenlaisiin tilanteisiin, sillä siirtohinnoittelun näkökulmasta aineettomilla omaisuuserillä ei tarkoiteta pelkästään rekisteröityjä oikeuksia ja taseeseen aktivoitua aineetonta omaisuutta, vaan myös muuta omaisuutta, jolla voidaan katsoa olevan arvoa, esimerkiksi toimintaan liittyvä erityinen tietotaito tai tuotenimet.

Tulkintatilanteita saattaa syntyä aineettoman omaisuuden käytöstä tai siirrosta, niistä maksettavista korvauksista sekä niiden määrittämisestä. On syytä muistaa, että OECD:n kehitystyöllä on myös merkittävä vaikutus suomalaisten verovelvollisten toimintaan, sillä Suomen veroviranomaiset soveltavat OECD:n ohjeistusta yksityiskohtaisesti siirtohinta-asioiden tulkinnassa, sekä puhtaasti kotimaisissa tilanteissa että rajat ylittävissä tilanteissa.

KPMG:n on kunnia saada siirtohinnoittelun ajankohtaisseminaarinsa vieraspuhujaksi Stefaan De Baets OECD:n sihteeristöstä. Stefaan toimii ohjeistusta valmistelevan työryhmän jäsenenä ja kertoo tilaisuudessa luonnokseen mahdollisesti tehtävistä muutoksista ja niiden mahdollisista vaikutuksista verotuskäytäntöihin eri maissa.

KPMG Suomen Mikko Palmu osallistui marraskuussa OECD:n kokoukseen, jossa käsiteltiin säännösten kehitystyötä veroviranomaisten ja yritysten edustajien voimin. Mikko käy läpi ohjeistuksen verovelvollisten kannalta ongelmallisia kohtia kokouksessa esiin tulleiden kommenttien perusteella.

Lisäksi seminaarissa kuullaan ajankohtaiset siirtohinnoittelukuulumiset maailmalta sekä käydään läpi OECD:n kehitystyötä liittyen niin sanottuihin safe harbour -säännöksiin, jotka voivat helpottaa verovelvollisten hallinnollista takkaa ja vähentää yritysten verotuskohteluun liittyvää epävarmuutta.

Seminaarin kielet ovat suomi ja englanti.

TAPAHTUMAN SISÄLTÖ:
12.00 Lounas ja ilmoittautuminen

13.00 Tervetuloa ja ajankohtaista siirtohinnoittelusta
Sanna Laaksonen, Head of Transfer Pricing, KPMG

13.15 Siirtohinnoittelu ja aineettomat omaisuuserät - nykyhetken ongelmat
Eric Sandelin, Tax Partner, KPMG

13.40 What you should know about intangibles: The current work of OECD
Stefaan De Baets, Advisor Transfer Pricing, OECD

14.40 Tauko

15.00 OECD:n projektin vaikutukset yritysten siirtohinnoitteluun käytännössä
Mikko Palmu, Head of Corporate Finance, KPMG

15.45 What are safe harbours and how can taxpayers benefit from those
Stefaan De Baets, Advisor Transfer Pricing, OECD

16.30 Cocktails


MUUT LISÄTIEDOT:
Ilmoittautumiset 5.12.2012 mennessä.
ALKAA: 11.12.2012 12:00
PÄÄTTYY: 11.12.2012 16:30

PAIKKA: Scandic Marski
Mannerheimintie 10
00100 Helsinki

HINTA: 125.00 EUR + alv 23%
Tapahtuma laskutetaan kevennetysti. Hinta sisältää seminaariaineiston ja tarjoilut.

 



Kevennetty laskutus
 
KPMG Oy Ab on siirtynyt vuoden 2012 alusta maksullisten tapahtumien osalta kevennettyyn laskutukseen.
 
Kevennettyjen laskumerkintäsäädösten mukaan (koskee laskuja enintään 400 eur, sis. alv) ei laskussa tarvitse olla merkintää laskun saajasta.
 
Kevennetyn laskumerkintävaatimuksen mukaan laskussa tulee olla seuraavat tiedot
-laskun antamispvm
-myyjän nimi ja alv-tunniste
-myytyjen tavaroiden määrä ja luonne sekä palvelun luonne
-suoritettavan veron määrä verokannoittain taikka veron peruste verokannoittain.